Eräs häihin liittyvä asia, jota olemme Anten kanssa yhdessä jo muutamaan otteeseen miettineet on vieraslista: Ketä haluaisi kutsua sekä ketä on pakko kutsua vai onko ketään pakko? Itselläni on pieni suku, joten minulta tulee joka tapauksessa vähemmän vieraita, mutta Anten puolella tilanne on aivan erilainen. On puolikkaita vanhempia, monia sisaruksia (täysiä ja puolikkaita), liki kaikilla puoliso ja usealla vielä runsas lapsikatraskin.

Viimeksi laskeskelimme paljonko meille kertyisi vieraita sukulaisista, jos kutsuisimme vain ne, joiden ehdottomasti tahtoisimme olevan mukana. Minun vierassaldoni olisi tuolloin 7-10, mutta Antelta tuli heti jo 25:n ihmisen lista ja siitäkin taisi muutama uupua. Siinäpä oivallinen havainnolistaminen tästä tilanteesta ja Anten suvun yllättävästä laajuudesta. Niin, ja noista 25:stä kymmenkunta on lapsia, kai niille siis pitäisi jotain omaa mielekästä ohjelmaakin olla?

Aiemmin laskeskelimme sukulaisiamme ylipäänsä (ei nyt ihan kaikkia otettu huomioon) ja silloin sukulaisvieraista koostui liki 70 hengen joukkio. Se yllätti ja säikäyttikin hieman! Eli totuut löytynee sitten jostain 35 ja 70 sukulaisen välissä, mutta siihenhän päälle tulee vielä ystävät. Ehkä kokonaisuudessaan 50-80 vieraan kutsuminen on se, mihin ryhdymme - Tosin kumpikin ottaisi mieluummin tuon 50 kuin 80 vierasta.

Itse tahtoisin kutsua vain ne, keiden kanssa pidämme aktiivisesti yhteyttä, ja jotka kuuluvat todella elämäämme muutenkin kuin vain valokuvissa ja sukujuhlissa. Ja onpa mielessäni muhinut ajatus myös siitä, että lapsia ei kutsuttaisi, vaan pidettäisiin nämä juhlat vain aikuisten kesken. Antellekin tämän mahdollisuuden väläytin kertaalleen, mutta hän luuli sitä vitsiksi...

Mitä mieltä sinä olet: Ketä kutsua ja eritoten lapsilla vai ilman?

Entä kun häät tullaan järjestämään näillä näkymin n. 200 km päässä kummankaan sukulaisista ja kotipaikoista (eli tod.näk. edellyttää yöpymistä), niin miten se mielestänne käy yksiin lapsivieraiden kutsumisen kanssa?