Kovin on hiljaista täällä, koska en ole jaksanut usein päivittää tätä blogia. Pääasiassa sen takia, että konkreettisesti hääsuunnitelmat ei ole edenneet: Ei uusia hankintoja eikä mitään sellaista fyysistä edistymistä. Nuo ovat kuitenkin olleet ne puolet häähömpötyksessäni, mitä olen tahtonut täällä jakaa. Erityisesti kuvat ja kaikki se prinsessaihanuushörhellys, millä en tohdi armasta sulhoani suotta kuormittaa, ovat saaneet kunnian päätyä tänne blogiin kaikkien muiden iloksi.

Mutta siis, koska nyt ei ole tänä syksynä ollut mitään hömppää eikä kuvia tai uusia ostoksia, ei ole tämä blogikaan päivittynyt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö hääsuunnitelmat olisi edenneet; Ne ovat nimittäin edistyneet henkisellä saralla. Huomattavastikin, voisin väittää, ja tästä olen hyvin iloinen.

Olemme Anten kanssa keskustelleet häistä ja naimisiinmenosta sekä avioliitosta kokonaisuutena ja instituutiona. Vaikka nyt olenkin iloinen keskusteluistamme, voinen paljastaa että ei ole ollut helppoa. Jotta pääsimme todelliseen keskusteluun ja kaikkien syiden juureen asti, vaadittiin siihen rakentavan keskustelun lisäksi pään seinään hakkaamista, kyyneliä ja vähän äänenkin korottamista. Mutta kyllä kannatti: Aiemmin tiesimme kyllä mitä toinen tuntee, mutta nyt tiedämme myös mitä toinen ajattelee ja mistä hän tulee, mikä on konkreettinen tausta ajatuksille.

Nuo keskustelut ovat kuitenkin hyvin henkilökohtaisia, enkä tahdo niitä jakaa edes näin anonyyminä. Sen voin kertoa, että me tarvitsimme tuollaista kipeää konfrontaatiota päästäksemme eteenpäin. Eikä tuo missään vaiheessa uhannut suhdettamme, vaikka muutoin olikin henkisesti rankkaa. Mutta nyt olemme Anten kanssa todella samalla sivulla hää- ja avioliittoasioissa, ja odotamme molemmat innolla jatkoa ja seuraavaa askelta.