Eikös se ole niin, että kirkkoakin voi halutessaan jotenkin koristella? Huomioiden tietysti onko muita tilaisuuksia ennen tai jälkeen oman vihkimisen, eli koristeiden täytyisi olla helposti siirrettävissä. Ameriikan malliinhan kirkkokin täytyisi koristella vähintään yhtä hienosti kuin itse juhlatila. Itse en kyllä aivan sellaisesta piittaa. Ensinnäkin mielestäni useimmat kirkot ovat jo itsessään kauniita, erityisesti vanhat puukirkot. Toisekseen en miellä suureellisten koristeiden (ja moisen "materiaalisuuden", näin kärjistäen sanoen) oikein sopivan kirkkoon; Onhan kyseessä pyhitetty, harras tila. Näin pohjustettuna hahmottelin tällaista koristelua kirkkoon vihkimisen ajaksi:

1631835.jpg

Tässä olisi siis alttarin (tai minne kirkossa "kukkia" saa laittaakaan?) molemmin puolin korkeisiin maljakoihin tehdyt perhosoksa-asetelmat. Meillähän on jo 2 korkeaa maljakkoa, jotka on suunniteltu juhlapaikalle morsiuspöydälle tai sen eteen/viereen laitettaviksi asetelmineen. Suunnittelin, että nuo samat asetelmathan voisi ottaa kirkkoon, laittaa siellä asiankuuluvasti esille, ja vihkimisen jälkeen esim. kaasot veisivät asetelmat mukanaan juhlapaikalle morsiuspöydän ääreen. Olisi helppoa ja ainakin näin ajatuksen tasolla kätevää, ja tällä saisi myös jo kirkkoon teeman mukaista tunnelmaa.

Miltä tällainen suunnitelma kuulostaa?