Tässä pikainen kuvallinen päivitys viime aikojen edistymisistä:

Häävieraiden magneettien taakse kirjoitin nimikirjaimemme ja hääpäivämäärän.

 

Tällaista helmiäiskuultomaalia ostin todella halvalla erään remppaliikkeen lopettajaisista suuria perhosensiipiä varten. Tuli iso purkki, mutta tuli myös silti halvemmaksi kuin pienet purkit muualta ja ylimääräistä maalia voi käyttää muuallakin (siis ei häihin liittyvissäkin).

 

Tällaisia väkkäröitä olen väkertänyt hääkutsuja varten parina viikonloppuna. Kuvassa ensimmäisen viikonlopun saldo: 12kpl kiemuroita. Kutsuja meille tulee kokonaisuudessaan 30kpl, joten puuttuvat 18 vääntelin viime viikonloppuna. Vei paljon aikaa, mutta telkkaria katsellessa meni suht kivuttomasti.