Viime viikonlopun häätohinat ei rajoittuneet pelkkään koemeikkiin, vaan tapasimme myös pitopalvelumme Pito-Kalaasin Annan kanssa ja sovimme käytännön asiat kuntoon. Saamme vuokrata heiltä tarvitsemamme
* alkumalja-, viini-, ja aveclasit
* kauniit pöytäliinat (joista en tyhmä tajunnut ottaa kuvaa, vaikka varta vasten otin kameran mukaan, ja joiden myötä joudun pohtimaan uudelleen suunnittelemiani pöytäkoristeita)
* boolimalja ja -kauha
* viinitelineet.

Lisäksi jo menun hintaan kuuluu noutopöydän koristelu. Sovimme alustavasti liilasta ja valkoisesta tylliryöpystä, mutta katsotaan myöhemmin jos olisi tarvetta muullekin koristelulle.

Mutta ei tuo tapaaminen mennyt pelkkään oheissälän läpikäymiseen, pääsiahan oli kuitenkin häämenusta sopiminen. Tässä meidän valintamme:

Lohi-tuorejuustorullat
Savusiika

Pariisin perunat

Sekoitettu fetasalaatti
Kinkku-pastasalaatti
Tomaatti-mozzarella-basilikasalaatti

Naudan viipalepihvi
Punaviinikastike
Kermaperunat
Ratatouille (vihannespaistos)

Lihapullat

Leipäkori ja levitteet

Vesi, kotikalja, mehu


Kahvi, tee, mehu

Vaniljatäytteiset tuulihatut

Hääkakuksi mansikkakakku, jos on vielä tarjolla kotimaisia maukkaita mansikoita
(Jos mansikoita ei ole saatavilla, valitsimme kakkosvaihtoehdoksi valkosulkaajuustokakun melbakastikkeella)

Oijoi, minulle herahti vesi kielelle jo tätä kirjoittaessa! *naur* Enää pitääkin odottaa vain viisi kuukautta, että pääsee tätä maistelemaan. *hih* Maistuisiko tämä menu sinulle?