On ollut taas hiljainen jakso hääsuunnitteluissa. Kutsut odottavat vielä viimeisiä osoitteita ja lähtevät matkaan ensi viikolla. Paikkakortteja olen aloittanut askartelemaan, mutta ovat nekin vielä vaiheessa. Onneksi ei ole niillä todellakaan mikään kiire! Joutilaina hetkinä olen niitä tehnyt vähitellen eteenpäin, kun Ante on viikonloppuisin opiskellut tms. Vähän kyllä on noita tehdessä tullut ikävä kaasojen ihanaa apua ja kutsujen askarteluissa loistavasti toiminutta liukuhihnaamme! *naur* Mutta itsepä tahdon näitä jo nyt askarrella, eli ei passaa valittaa. *wirn* Muita askarteluja tai koristeita ei vielä voikaan tehdä ollenkaan, kun ei ole A. tilaa säilyttää niittä ja/tai B. riittävän varmaa tietoa (esim. paikkakorttien nimet, menu, ohjelma, jne). Mutta ihana vain, että kesällekin jää vielä hääfiilistelyjä!

Konkreettinen edistyminen on hääpukuni tilanne. Kävin tiistaina ompelijalla sovittamassa lyhennettyä pukua ja se on aivan ihana! <3 Kuviakin otettiin, niitä liitän tänne myöhemmin kun saan ne ensin koneelle. Lisäksi sovimme ompelijan kanssa boleron tekemisestä ja tyylistä, sekä sukkanauhoista (yksi muistoksi ja toinen heitettäväksi). Kesäkuun puolella on seuraava sovitus, ja silloin pitäisi olla bolerokin jo kuosissaan. Ihanan jännää! *hih*

1241078021_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ihanan rentoa ja iloista Vappua kaikille! <3