Nana kysyi edellisen postauksen kommenteissa, millaiset kaiverrukset meille on tulossa vihkisormuksiin. Ei oltu aikaisemmin pohdittu asiaa, mutta tässä alkuvuonna saimme loistavan idean. Tai vitsistä se alkoi mutta siihen ollaan silti päätymässä. Meidän kaiverrukset kuuluvat siis näin:

sulhon sormukseen: Ei ikinä 8.8.2009

morsiamen sormukseen: Perillä 8.8.2009

Ja miksi näin? Noh, se onkin sitten jo pidempi tarina, jonka alku juontaa muutaman vuoden taakse. Asuimme tuolloin vielä Tampereella, ja olimme tekemässä autolla matkaa vanhempieni luokse Pohjois-Savoon. Matkan pituus oli n. 450km yhteen suuntaan eli aikaa noihin reissuihin kului. Erään kerran talviaikaan olimme ohittaneet vanhempieni kotipaikkakuntaa lähimmän suuremman kaupungin, kun Ante kysyi että miten pitkään vielä. Laskeskelin siinä mielessäni, peppu puuduksissa monen tunnit istumisen takia ja huokaisin kovin surkealla äänellä, oikeasti todella luovuttaneella mielialalla: "Vielä 60 kilometriä ja nyt vaihtuu 80 nopeusrajoituskin ja me ei olla i-k-i-n-ä perillä..!" Ante vilkaisi alta kulmain, oli hetken hiljaa (viisaasti *wirn* antoi räjähdysherkän morsiamen hippusen rauhoittua), kunnes alkoi nälviä asiasta: "Ollaan siis ajettu jo 400 kilometriä ja 60 olisi jäljellä, mutta eiköhän meidän kannattaisi kääntyä takaisin, kun ei enää jaksa ajaa (tahi istua kyydissä) ja ei me olla ikinä perillä..!?" Hetken aikaa yritin siinä murjottaa, mutta sitten huumori vei voiton, ja loppumatka menikin rattoisasti naureskellessa. Siis minähän en ikinä ole malttamaton enkä varsinkaan ikinä liioittele tilanteita! *naur*

Tuosta meille jäi lausahdus: Me ei olla ikinä perillä. Se toimii tilanteessa kuin tilanteessa, ja tulee meille siis myös vihkisormuksien kaiverruksiin. Aion myös taiteilla tuosta häälimusiinin takalasiin kyltin. Voihan sen nimittäin ajatella romanttisestikin: Yhdessä ollaan ja kasvetaan, eikä ikinä saavuta perille. <3