Häslingeistä huolimatta saimme perjantaina pidettyä myös kirkkoharjoitukset papin johdolla. Ei tosin tulevan vihkipappimme (johon emme ole vielä edes olleet yhteydessä) vaan alkuperäisen (ja pois vaihtuneen) papin johdolla. Vaikka kyseinen pappi tuntui olevan koko ajan hieman pihalla (eikun ja otetaas uusiksi oli tuttuja lausahduksia), saimme silti harjoituksista sen mitä haimmekin: Varmuutta hääpäivää varten.

Harjoituksiin mukaamme tulivat molemmat kaasot, toinen bestman, sekä meidän molempien äidit (sulhon äiti muuten vain, oma äitini koska isäni eli saattajani ei päässyt paikalle). Katsoimme ensin heidän kanssa yhdessä heitä koskettavat asiat, eli saattamisen ja morsiamen luovuttamisen, kaason kanssa hääkimpun ottamisen ja takaisin antamisen, bestmanin kanssa sormuksien luovuttamisen, sekä missä kaikki seisovat ja istuvat. Tämän jälkeen menimme sulhon kanssa papin perässä sakastiin, jossa keskustelimme kolmestaan.

Kävimme vihkitoimituksen kohta kohdalta läpi, tosin pappi joutui monesti sanomaan, että on monia käytäntöjä eikä hän tiedä kuinka vihkipapillamme on tapana ne hoitaa. Kyseiset kohdat koskivat erityisesti hääparin polvistumisia ja sitä, kuinka paljon pappi ohjeistaa sanallisesti vai antaako merkit vain nyökkäämällä/viittaamalla. Kaikki nuo ovat kuitenkin melko selkeitä tapoja antaa merkit, eli ei mielestäni haittaa, vaikka emme nyt 100% varmasti tiedäkään esim. missä kaikissa kohdissa polvitua. Vihkipappi kyllä varmasti neuvoo, jos emme jotain hoksaa tehdä.

Lisäksi keskustelimme meistä kahdesta ja kuinka polkumme on kulkenut. Kovin yksityiskohtaisiin asioihin ei menty, koska tämä pappi ei meitä vihi. Joudumme siis käymään tämän keskustelun uudestaan läpi oikean vihkipappimme kanssa. Mutta tämä ei varmasti haittaa, kunhan vain saataisiin sopiva aika sovittua. Kuulimme, että vihkipappimme palaa töihin todennäköisesti vasta häitä edeltävänä keskiviikkona. Koska sulho on täysin varattu torstai-iltaan asti, voisimme tavata vihkipapin kasvotusten vasta perjantaina. Toivon, että tämä sopisi hänelle, koska en tahtoisi käydä keskustelua vain puhelimessa!

Keskustelujen jälkeen palasimme vielä kirkkosalin puolelle ja kävimme meidän osuutemme vielä siinäkin läpi käytännössä. Tämä antoi kyllä itselleni kaipaamaani varmuutta. Ja olihan se herkkääkin. Vähän ujosti siinä harjoiteltiin myös sanomaan "Tahdon". Meinasi tältä morsmaikulta silmät kostua - tai oli ne jo kostuneet sakastissa keskustelujen aikana! *naur* Olin itse muka tosi "coolina": ei väpättänyt leuka, ei tullut punainen nenä eikä edes ääni puuroutunut/paksuuntunut. (Kaksi jälkimmäistä ovat itselläni täysin varmoja merkkejä siitä, että kohta kyynelportit aukeaa...) Silti sulho oli huomannut, että pieni tippa oli linssissä. Mutta kyllä sitä itseäänkin oli harjoitukset ja keskustelut koskettaneet. <3

Tapasimme perjantaina myös kanttorimme uudestaan, ja sisääntulomarssimme vaihtui. En siis astelekaan isäni kanssa Bachin tahtiin vaan suomalainen Markku Kopiston Häämarssi saattelee meidät alttarille. En valitettavasti ole löytänyt tästä netistä kuunneltavaa versiota, mutta kyseessä on rauhallinen häämarssi. Vaikka Bach onkin ihana, virittää tämä Kopiston marssi paremmin häätunnelmaan. Tainuli-kaasokin sanoi, että sykähdytti rinnassa ihan eri tavalla. Itse puolestani tokaisin, että jos tahdotaan säästää morsiamen kyyneliä, valitaan Bach. Tuo Kopisto tuo herkkyydessään ja rauhallisuudessaan enemmän tunteet (ja ne kyyneleet) pintaan. Alkuun näytti siltä, ettei sulho lämpene Kopistolle. Itselleni olisi käynyt kumpi tahansa, Bach tai Kopisto. Toisella kuuntelukerralla Ante päätti, että kyllä Kopisto vetää pidemmän korren. Pitää siis varata vielä enemmän nenäliinoja morsianta varten! ;o)

Lisäksi kyselimme kanttorilta mahdollisuutta esittää tilaisuudessa vihkilaulu. Olen kerran kuullut Vesa Erkkilän Laulujen laulun, ja se sykähdytti. Kyseinen lauluhan on todellakin eräs Laulujen laulun tunnettu psalmi (Laul. l. 8: 6-7), joten sen voi esittää vihkikaavassa myös hääpsalmin tilalla. Olimme jo aikaisemmin sopineet, että juuri tämä kohta on meidän hääpsalmimme. Viime viikolla ehdotin sulholle, voisikohan sen esittää laulaen. Sulho myös muisti erään sukulaisensa, joka osaa laulaakin hyvin. Kuuntelutimme hänellä netistä löytämämme ääninäytteen laulusta, mutta sukulainen ei vielä uskaltanut lupautua pestiin. Kyseinen ääninäyte ja myös sivuilta löytyvät kappaleen nuotit kun ovat miehen laulettavaksi tarkoitetut, ja aivan liian matalat sukulaisnaisen äänelle. Kyselimme kanttorilta tästä asiasta, ja kanttorin  kyllä tuntee kappaleen. Hän sanoi, että mieluusti keskustelisi laulun laulamisesta sukulaisen kanssa. Sovimme, että psalmi lauletaan, jos se saadaan onnistumaan. Jos ei onnistu, luetaan psalmi normaalisti.

Perjantai-ilta päättyi (liki) koko joukon yhteiseen ruokailuun ravintolassa. Siellä kävimme yhdessä läpi vielä hääpäivän (ja edeltävien päivien) tehtävälistan, ja jaoimme lopulliset vastuut. Hyvältä näyttää, hommat alkaa olla hanskassa! =o)