Viime lauantaina pidettiin siskokaason ja äipän kanssa viimeiset askartelutalkoot. Saatiinkin hyvin aikaiseksi, nimittäin tehtyä kaikki perhosoksat! Työnjako toimi loistavasti: Minä leikkasin Tainuli-kaason keräämistä pitkistä (varmaan 1,5-metrisistä) pajuista sopivan mittaisia oksia maljakoihin ja äippä sekä Opukka kiinnittivät perhosia niihin. Tai tämä toimi loistavasti siihen asti, kunnes kaikki oksat oli leikattu, ja minunkin piti alkaa kiinnittää perhosia. En siis vaan osannut sitä, en ollenkaan enkä alkuunkaan! Mulla meni yhden perhosen kiinnittämiseen sama aika kuin äipältä tai Opukalta koko oksan koristelemiseen. *naur* Onneksi voin lohduttautua, että liki kaikki muut askartelut on omaa käsialaa, eli en aivan töppösormi ole. Tähän en vain saanut otetta.

1248756273_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kiinnitimme perhosia oksiin ohuella rautalangalla. Kiinnitysvaihtoehtoina oli myös lankaa ja siimaa, mutta ei me niitä edes loppujen lopuksi kokeiltu, kun tuo rautalanka toimi niin loistavasti. Pujotettiin siis rautalanka perhosen "selän" läpi takaa (ei näy edestä ollenkaan) ja kieputettiin loppu oksan ympäri. Perhosethan on tehty "sukkahousumateriaalista", josta rautalangan sai helposti työnnettyä läpi. Jos olisi käytetty siimaa tai lankaa, olisi ne pitänyt neulan avulla laittaa perhoseen kiinni, ja se olisi voinut käydä työlääksi.

1248756236_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Itse luulin, että saadaan tätä vain vähän aloitettua ja Opukka taas oli laskeskellut, että kolmeen pekkaan tähän koko urakkaan kuluisi noin 5 tuntia. Kuinka väärässä oltiinkaan - onneksi! Meillä meni tähän puuhaan vain vajaat kaksi tuntia, eikä edes tehty hiki hatussa hommia. Todella kivaa oli, ja pääsi äippä ja Opukka vähän tutustumaan sulhon isään ja äitipuoleenkin. Askartelimme siis heidän luonaan, koska olimme kirkkoharjoituksien takia kaikki jääneet yöksi Tampereelle. Sulho ryöstettiin lauantaiaamupäivänä polttareihin, eli hän ei päässyt ihastelemaan kättemme työtä.

1248756283_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hieman *wirn* erilaiseltahan nämä näyttää kuin alkuperäiset inspiraatiokuvat, mutta en muuta olettanutkaan. ;o)

1506646.jpg

1248756262_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248756293_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perhosia meillä oli käytettävissä 100kpl, joista 50 liila/valkoista ja 50 itse kustomoitua turkoosi/liilaa. Kaikki meni, vaikka kiinnitimme näitä vain 2-4 per oksa. Lopulta jouduimme jättämään joitakin oksia kokonaan ilman perhosia, mutta se ei taida loppujen lopuksi olla ollenkaan huono asia. Perhoset erottuvat todella hyvin, ja näyttää kuin niitä olisi enemmän kuin oikeasti onkaan, eli muutamat perhosettomat oksat saattavat kivastikin tasapainottaa.

Tainulin keräämät oksatkin oli juuri sopivia, mukavan hentoisia eli eivät ole jykeviä näköesteitä pöydissä vaan luovat varmasti kauniin keveitä asetelmia. Lisäksi oksat olivat kuivaneet mukavasti "suipoiksi", eli tahtoo sanoa samansuuntaisiksi eivätkä harottaneet paljoakaan eri suuntiin. (Tätä lausetta ei nyt kyllä tajunnut varmasti kukaan, paitsi ehkä Tainuli! *naur*) Ainoa hankaluus oksissa olikin se, että kuivat ja ohuet oksat napsahtelivat välillä liiankin helposti ja vahingossa poikki (minkä Tainuli osasikin viisaana jo etukäteen ennustaa). Mikään ei kuitenkaan mennyt pahasti rikki, vähän vain karsiutui ne pikkuruisimmat oksanhaarat. ;o)

Kauniimpia kuvia oksista luvassa ensi viikolla, mahdollisesti jo perjantaina kun olemme saaneet juhlapaikan koristeltua, ellei kyseinen päivä veny mahdottoman pitkäksi. Kaiken pitäisi olla periaatteessa niin hyvin valmiina, että toivon kaikkien valmistelujen olevan valmiina perjantaina jo klo 17 mennessä. Peukut pystyyn, että tämä toteutuisi!