ETHÄN KOPIOI KUVIANI!

 

Hääjuhla

 

Hyvät suunnitelmat kantoivat hedelmää heti juhlan alusta asti, ja kaikki avustajat tiesivät heti mitä tehdä. Käteltyään meidät vieraat siirtyivät salin puolelle ensin valokuvattaviksi vieraskirjaa varten, saivat sitten alkumaljat ja etsivät omat istumapaikkansa. Alkumaljoista ei valitettavasti ollut tullutkaan suunnitelman mukaisesti kerrostettuja (alla violetti likööri, päällä kuohuviini), vaan likööri ja kuohari olivat sekoittuneet keskenään värjäten maljat punaisiksi. Mutta eipä tämä kyllä mitään haitannut! =o)

 

Onnea meille

 

Kättelyjen jälkeen siirryimme Anten kanssa hääpöytäämme, ja pitopalvelu toi meille omat maljamme. Kossu-bestman lausui muutaman sanan päivästä sekä käytännön järjestelyistä ja nosti meille onnittelumaljan. Heti perään Ante piti lyhyen kiitospuheen, jossa muisti mainita minun rakkaan Mummoni, joka ei pitkän välimatkan takia päässyt paikalle. Tämän jälkeen vastuu siirtyikin avustajille loppupäiväksi, ja me Anten kanssa saimme vain nauttia ja seurata tapahtumia. Alkuun Opukka juonsi tutustumisleikin, jossa esiteltiin paikalla olevat ihmiset ryhmittäin (esim. vanhemmat, sisarukset, kaverit, jne). Heti alusta asti vieraiden kesken tuntui olevan vapautunut tunnelma, ja ihmiset alkoivat seurustella keskenään.

 

Ante esittelee miekkaansa uusille sukulaisille

 

 

Tutustumisleikin jälkeen olikin aika siirtyä ruuan pariin, ja me Anten kanssa luonnollisesti saimme mennä ensimmäisinä. Itselläni ei tuntunut olevan ollenkaan nälkä, mutta järki vakuutti että kannattaa tankata. Maistelin siis hieman kaikkia ruokia, ja kaikki oli kyllä todella hyvää! Ruuan maittavuudesta kertonee myös se, että menekki oli hyvä eikä tähteitä jäänyt paljoakaan. Ruokailun lomassa ihmisiä kävi pöydässämme katselemassa sormuksia ja vaihtamassa muutaman sanan. Tämä oli todella mukavaa, koska emme tahtoneetkaan istua ylhäisessä yksinäisyydessämme, vaikka meillä olikin oma pöytä kaksin.

 

Molemmilla posket täynnä ruokaa...

 

 

Ruuan jälkeen siirryttiin seuraavaan ohjelmanumeroon. Olimme suunnitelleet lasten karkkipinjataa vasta kahvin jälkeen leikittäväksi, mutta yleisön pyynnöstä aikaistimme tätä. Liki kaikki lapset (muutamaa ujointa lukuun ottamatta) olivat innoissaan mukana ja mätkivät karkeilla täytettyä mansikkaa. Jokainen halukas sai lyödä vuorollaan, ja isoin poikavieraamme löikin todella kovaa, mutta paperimassamansikka ei osoittanut murtumisen merkkejä. Lopulta hätiin pyydettiinkin Ante, joka vetäisi reteästi miekkansa esiin ja huitaisi ensimmäisen iskun mansikkaan puolihuolimattomasti. Pinjatamansikka ei ollut tästäkään moksiskaan! Vasta useamman miekaniskun jälkeen pinjata murtui, ja lapset ryntäsivät maahan putoilleiden karkkien perään salamannopeasti.

 

Lapset vuorollaan

 

 

Anten ensimmäinen yritys

 

"Täh?" Ei naarmuakaan mansikassa

 

Kaksin käsin taistoon

 

Pinjataleikin aikana sattui myös hauska yksityiskohta: Anten ja minun viereen lehahti kaksi valkoista perhosta, jotka näyttivät tanssivan keskenään. Ne kieppuivat toistensa ympäri, ja näyttivät todella kauniilta metsän tummaa taustaa vasten. Perhosten käyttäytymistä tarkemmin tuntematta emme tiedä oliko kyseessä soidintanssi vai kenties reviiritaistelu, mutta itse tahdon luonnollisestikin ajatella kyseessä olleen romanttinen pariutumisrituaali.

 

Leikin päätteeksi paikalle tepasteli nurkan takaa Jaska-bestman, joka veti narussa perässään suurta vanhaa naulaa. Kaasot kuuluttivat, että on illan vetonaulan aika! Vasta muutaman kehotuksen jälkeen kaikki vieraat (ja me tuore parikin, kröhöm) hoksasivat siirtyä takaisin juhlasaliin seuraavaa ohjelmanumeroa varten. Ante ja minut ohjattiin lavalle, jossa saimme käteemme liilat pahvisydämet. Minun sydämeni toisella puolella luki ”minä” ja toisella ”Ante”, ja Antella loogisesti ”minä” ja ”Jana”. Arvasinkin jo tästä, että jotain meihin liittyviä kysymyksiä olisi varmaan tulossa. Kaasot alkoivatkin kysellä, kumpi meistä tekee sitä ja kumpi tätä. Taidamme jo tuntea toisemme melko hyvin, koska Opukka jo huikkasi kesken leikin, että ei tämän näin hyvin pitänyt mennä! *naur*

 

Hyvin tunnetaan toisemme

 

 

Mutta jotain ei kumpikaan halunnut tunnustaa itselleen

(Huomaa samanlaisen ilmeet! *naur*)

 

Kun taas jonkin molemmat tahtoivat omia

 

Tämän jälkeen vuorossa oli muutama puheenvuoro, joista ensimmäisen sain minä. Olin kirjoittanut Antelle runon, jota en tosin pystynyt liikutuksen takia lausumaan vaan tyydyin sen sijaan vain ojentamaan sen hänelle. Lisäksi minulla oli hänelle ovikyltti, johon oli kaiverrettu (minulle) uusi, yhteinen sukunimemme. Ojensin sen paketoituna Antelle, saatesanoinani viitaten tulevaan kotiimme, joka on vielä tosin vasta haaveiden tasolla. Ante ilahtui iloisesti saatuaan paketin auki ja meinasi vähän liikuttuakin.

 

Jana: "Olen kirjoittanut runonkin, mutta en pysty sitä nyt lukemaan..."

 

Ante tykkäsi nimikyltistä,

ja minä olen ylpeä saadessani kantaa hänen nimeään

 

Seuraavana puhujana oli minun äitini, joka lausui todella kauniin runon (luettavissa äitini blogissa, josta löytyy myös lisää hääkuvia). Vasta siinä vaiheessa tämän morsiamen kyynelkanavat aukesivat, ja pian itkukuoroon liittyivät myös itse äiti ja siskonikin. Kaikesta huolimatta äitini sai luettua runon loppuun, ja se oli kyllä yksi juhlan kohokohtia. <3 Ei siis runon loppuminen vaan ylipäätään sen lukeminen! *naur* Äitini jälkeen vuoroon astui Opukka, enkä ollut yhtään osannut odottaa että siskoni pitäisi puheen. Kyyneleitä siinäkin valutettiin, mutta puhe oli ihana ja oli todella upeaa kuulla puheen päätös sanat: ”Te olette täydellisiä toisillenne.” Viimeisenä puheenvuoron piti Kossu-bestman, joka on ollut Anten paras kaveri jo iäisyyden. Tämä puhe oli juuri sopivasti humoristinen mutta samalla herkkäkin.

 

Hääkakun ylin kerros odottamassa pöydässämme

 

 

Kakunkoristeemme

 

Hetken tauon jälkeen kahvi oli valmista ja oli aika leikata hääkakku. Hääkakun koristeeksi Ante valitsi lopulta herttaiset puukissat, ja ne sopivatkin kyllä teemaan paremmin kuin retroankkapari. Kakkua odotellessa Ante vielä kyseli, milloin kuuluu polkaista. Enhän tietenkään sitä enää paljastanut, mutta silti polkaistiin yhtä aikaa. Tarkkaili mokoma minua ja osasi vain sen perusteella polkaista salamannopeasti yhtä aikaa. *naur* Leikattiin molemmille omat palat kakkua, vaikka syötiinkin samalta lautaselta. Ja oli kyllä hyvää kakkua! Mansikkatäytekakkua tummalla pohjalla ja sileällä vaahtokarkkikuorrutteella, valkoiseen kuorrutteeseen oli ripoteltu keskelle turkoosia (taivaansinistä) jauhetta ja siihen oli taiteiltu valkoisia perhosia (oletettavasti samasta massasta kuin kuorrute). Nuo koristelut olivat todella ihana yllätys, koska pitopalvelu oli jo etukäteen varoitellut, että he eivät osaa mitään tuollaisia erikoisempia koristeluja. Onneksi olivat yrittäneet, koska meni aivan nappiin!=o)  Kahvipöydässä oli tarjolla myös vaniljatuulihattuja sekä itse ostettuja keksejä, viinirypäleitä ja hunaja- sekä cantaloupemeloniviipaleita. Kaikki tekivät kyllä hyvin kauppansa!

 

Hyvin leikattu ensimmäinen pala!

 

Tässä kuvassa näkyy kauniisti perintösormus, joka oli myös hääpäivän jotain lainattua, sinistä ja vanhaa

 

Ja toinen palakin leikattiin

 

 

Kun vieraat olivat herkutelleet tarpeeksi ja hetken sulatelleet, oli jälleen pienen leikin aika. Vuorossa oli monissa häissä tuttu ”paketti kiertää” –leikki, joka tosin meillä toteutettiin kirjekuorilla. Leikin idea on, että paketti (meillä kuorinippu) kiertää mahdollisimman monella ja ihmiset joutuisivat hieman lähestymään ennestään tuntemattomiakin. Jokaisessa kuoressa oli pieni runo, joka ohjeisti kenelle kuori pitäisi seuraavaksi antaa (esim. pisin mies tai nainen jolla on kaunein kampaus). Lopuksi kuorinippu tuli tietenkin meille, ja saimme avata kaksi viimeistä kuorta. Niistä paljastui Mikki ja Minni suklaalevyt, joista minun tuli viimeisenä tehtävänä syöttää sulholle yksi suklaapala.

 

Mitäs täällä on?

 

 

Leikin loputtua olikin aika siirtyä iltamoodiin. Vieraita pyydettiin hetkeksi siirtymään ulos valokuvauksia varten, ja avustajat alkoivat siirrellä pöytiä salin reunoille tehden keskelle ison tanssilattian. Baarimestari laittoi boolit kuntoon ja alkoholitarjoilun esille. Samalla bändi saapui paikalle ja siirtyi virittelemään soittimiaan kuntoon. Me Anten kanssa päivystimme ulkoportailla iltavieraitamme saapuvaksi. Osa iltavieraista ei tuntunut pitävän kiirettä saapumisellaan, mutta lopulta kaikki olivat paikalla, ja oli aika siirtyä tanssin pyörteisiin.

 

Parhaat kaasot <3

 

 

Sulhon parhaat miehet

 

Häävalssina meillä oli Friiti Ojalan kaunis Häävalssi, joka parhaiten tunnettaneen Tapio Rautavaaran esittämänä. Kun bändimme laulaja alkoi laulaa, yllätyin täysin hänen äänestään: todella upea ja tumma sointi! Emme olleet etukäteen ehtineet harjoitella häävalssiamme, mutta ihan hyvin se meni. Jossain vaiheessa huomasimme, että emme olleet enää ihan tahdissa, mutta hyvin päästiin takaisin rytmiin kiinni. Oli niin romanttista pyörähdellä oman aviomiehen käsivarsilla! Ei se maailman taidokkain valssi ollut, mutta niin tunnetta täynnä että omasta mielestä oli täydellinen. Tanssin lomassa kuiskailimme toisillemme ja vähän naureskelimmekin höpötyksillemme. Päätimme tanssimme pieneen (harjoittelemattomaan) taivutukseen, joka onneksi sujui hyvin.

 

Rakkauden tanssi

 

Toisena bändi soitti Suvivalssin, johon pyysimme kaikkia halukkaita liittymään, koska emme tahtoneet perinteistä vanhempien valssia. Etukäteen olimme jo sopineet, että ainakin Opukka ja isäni liittyvät tanssiin, ja pian muitakin alkoi valua lattialle. Tanssin lopulla Ante ehdotti, että vaihdettaisiin paria Opukan ja isäni kanssa. Oli todella kaunista tanssia isäni kanssa, ei tämäkään tanssin loistokkuuden takia vaan juuri sen Tunteen vuoksi. Valssien jälkeen bändin ensimmäinen setti koostui suomalaisista iskelmistä ja popista, ja jo alusta asti ihmiset tuntuivat innostuvan tanssimaan. Bändin rokki-imago ja kokoonpano (laulaja, kitaristi, akustinen kitara, basso ja rumpali) tekivät perusiskelmistäkin nykyaikaisempia, mikä oli mieleemme.

 

Bändin ensimmäisellä tauolla pidimme viimeiset perinteiset hääleikit: sukkanauhan ja morsiuskimpun luovutukset. Kumpaakaan emme viskanneet vaan luovutimme ne rauhallisemmin eteenpäin muodostamalla vuorollaan naimattomista naisista ja miehistä omat piirit. Minä ja sulho pyörimme niiden keskellä silmät kiinni yhteen suntaan ja rinkiläiset toiseen. Hetken aikaa pyörittyämme ojensimme kimpun/sukkanauhan kohdalla olleelle henkilölle. Heittokimpun sai toisen bestmanin avovaimo ja sukkanauhan puolestaan eräs sulhon ystävä. Tämä ystävä sattuu olemaan tyyppiä ”ikuinen poikamies”, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan antaako tämä hänelle potkua naisten kanssa. *hih*

 

Iltavaatteissa

 

Illan mittaan bändi veti kolme settiä, joista viimeisin venyi yli tunnin sovittua pidemmäksi – ilman lisähintaa! Setti setiltä siirryttiin rokimpaan suuntaan (sekä ulkomaisia että kotimaisia hittejä), joka onneksi upposi hyvin vieraisiin. Sekä sulho että minä tanssimme monien eri ihmisten kanssa, niin perinteisiä paritansseja kuin suuremmissa ryhmissä. Keskustelimme myös monien vieraiden kanssa ja viipotimme muutoinkin aika paljon erillämme. Kuitenkin aina tärkeiden asioiden tullen löysimme toisemme, ja saimme tanssittua kaksin ja pusuteltua paljon pitkin iltaa. Bändin settien välissä säädimme myös valoja uudestaan, ja vaihdoimme kirkkaat kattovalot tunnelmallisempiin värispotteihin, jotka korostivat bilefiilistä. Illan hämärtyessä vierasjoukko oli jo runsaasti karsiutunut, mutta onneksi monet viipyivät todella myöhään. Muutamille alkoholi maistui ehkä hieman liikaakin, mutta sehän kuuluu aina sukujuhliin. *wirn*

 

Sulho rokkaa

 

Hämärän tultua avustajat kokosivat lahjapöydän tilalle iltanaposteltavia. Minulta ja Antelta menivät nämä antimet vähän ohi, kun vipelsimme ympäriinsä, mutta hyvä että vieraille maistui. Huomasimme molemmat jälkikäteen, että hääpäivänä tuli syötyä yllättävän vähän, mutta onneksi ei myöskään tullut huomaamattaan juotua liikaa. Eikä kyllä myöskään tullut nälkä, kun oli liikaa kaikkea muuta mielenkiintoista. =o)

 

Herkkupöytä ja Tainuli sitä vahtimassa ;o)

 

Opukan kanssa taskumateilla

(kuva lavastettu *hihi*)

 

Puolenyön maissa bändi alkoi lopetella, mutta sitä ennen ehdimme vielä kuulla mm. Tiktakin ”Heilutaan” -biisin basistin laulamana. Tämä oli todellinen ex tempore veto, jonka kyllä kuuli ja näki siitä että basisti haki kappaleen sanat netistä. Menoa tämä harjoittelematon esitys ei haitannut, vaan liki kaikki kynnelle kykenevät tulivat tanssilattialle heilumaan ja hyppimään. Jos joku hoksasi ottaa, olisi tämän aikana saanut morsiamestakin vauhdikkaan kuvan, kun hypin tasajalkaa ylös ja alas kertosäkeen tahtiin kädet ylhäällä. Tämä ehkä kuvastaakin hyvin sitä, kuinka hääjuhlamme huipentui todellisiksi bilehäiksi. Tuntui kuin olisi ollut kolmet juhlat yhtenä päivänä: vihkiminen kirkossa, ruokailu kahveineen ja välileikkeineen, sekä lopulta kunnon tanssibileet. Ei olisi voinut mennä paremmin, olla ihanampaa tai hauskempaa, eikä onnistua täydellisemmin!

 

Tanssirinki, kaikki lattialla

 

Bändin tauoilla olimme hyödyntäneet Anten tekemiä CD:itä, ja heidän lopetettuaankin palasimme hetken mietittyämme niiden pariin. Tosin tässä vaiheessa monet vieraista alkoivat väsyä, tai huomasivat väsymyksensä kun bändin lopetettua taukosi myös tanssi ja meno hiljeni. Myös minua ja Antea alkoi väsymys painaa, ja lopulta yhden maissa oli pakko luovuttaa. Toisaalta olisi tehnyt mieli jäädä vielä tanssimaan, mutta järki (eli Ante) voitti ja siirryimme taksilla hotellille. Sinnikkäimmät olivat vielä jääneet juhlapaikalle tanssimaan vajaaksi tunniksi, ja kuulimme seuraavana päivänä mm. Opukan ja erään miespuolisen vieraan tanssikisasta, joka huipentui molempien spagaateihin! Miesvieras ei tosin tästä toipunutkaan, vaan oli kömpinyt pöydän alle voivottelemaan. Meidän häissä ei siis kukaan juonut itseään pöydän alle, mutta tanssi kylläkin! *naur*

 

Näissä tunnelmissa hääjuhlamme päättyi. Hääpäivämme tosin jatkui hieman vielä hotellissakin romantisoidessa, mutta tarkemmat tapahtumat jääköön vain meidän tuoreen avioparin tietoon. <3